Tarinat

Kaiku

Ville Pelkonen

Kaamos sulki läppärin ja päästi syvän huokauksen. Musta pystykorva Pyry tassutteli häntä heiluen tuolin vierelle ja kallisti päätään huolestuneena. “Olit oikeassa, meillä taitaa olla pitkä päivä edessä”, maagi totesi ja nousi ylös keittämään teetä. Rosmariinia tällä kertaa, varmuuden vuoksi.

Pyry oli ollut levoton koko yön, joten uutiset eivät tulleet yllätyksenä. Maagien Killan uutissivusto ilmoitti tapaturmasta Savonlinnassa. Lähialueen umbriitit ja maagiset eläimet olivat alkaneet käyttäytyä oudosti. Eksiittejä pyydettiin olemaan varovaisia. Vaikutusalueen suuruutta ei osattu arvioida, joten Kaamoksen mökki Puumalan liepeillä saattoi olla vaara-alueella. Maagi oli jännittynyt tavalla, jota ei voinut pukea sanoiksi. Samalla tavalla kuin silloin, kun et ole varma oletko unessa vai hereillä.

Mukia täyttäessä Kaamoksen ajatukset karkasivat Savonlinnaan. Hänen veljensä asui siellä. Tämäkin oli eksiitti, mutta tuoreempi, vielä kokematon. Vaikka nuori mies joutui usein ongelmiin paikallisten peikkojen kanssa, ainakin hän oli pitänyt itsensä irti Valaistuneiden sotkuista. Karvas tuoksu täytti sieraimet ja nostatti maagin ihon kananlihalle. “Olisi pitänyt pyytää hänet tänne asumaan”, Kaamos sanoi koiralle otsa kurtussa huolesta. “Savonlinnalla on aina ollut huono maine. Eikä täällä juuri käy vieraita”, hän mainitsi haikeana ja tyhjensi koko mukin yhdellä pitkällä kulauksella. Maagi vilkaisi vanhaa älypuhelintaan odottaen viestiä veljeltään, mutta turhaan.

Kerättyään tarvittavat välineet ränsistyneeseen pärekoriin, maagi asteli ulos poikkeuksellisen koleaan kesäilmaan. Hän maalasi ovenkarmit jollain epäilyttävän punaisella ja lannoitti pihan pavunversot. Pyry seurasi uskollisesti mukana kadoten välillä metsän laitaan hajun perässä. Kaamos tervehti pihansa suurta omenapuuta ja piti huolen, että kivenlohkareilla oli tuoksuöljyt tallella. Eläimet kävivät toisinaan nuolemassa ne pois, mokomat.

Meni myöhään iltapäivään ennen kuin Kaamos sai valmistelunsa tehtyä. Älypuhelin ei ollut värähtänytkään tuona aikana ja akussa oli vielä hyvin virtaa. Muutaman rukouksen ja seitsemän kävelykierroksen talon ympäri suojaloitsuja vahvistava maagi palasi takaisin mökkiinsä väsyneenä, mutta tyytyväisenä päivän työhön. “Tuon pitäisi riittää turvaamaan meidät”, hän sanoi tyytyväisenä Pyrylle, joka haukahti iloisena takaisin. Kaasu-uunin liekki leimahti päälle ja sisään päätyi laakea saviastia täynnä salvialla ja timjamilla maustettua kasvisgratiinia. Kaamos nappasi lasin halvempaa bourboniaan, heitti takkaan pari puuta ja rojahti ruskealle sohvatuolille. Pian talossa ei ollut enää niin viileää, mutta jostain syystä väreet palailivat maagin luuytimiin. Hän katsoi vielä kerran älypuhelintaan, mutta sillä ei ollut mitään annettavaa.

Kaukaa ulkona jyrähti ja pian sade vihmoi pienen omakotitalon ikkunoita. “Toivottavasti maali on ehtinyt kuivua tarpeeksi”, Kaamos tuumasi ääneen. Pyry käpertyi tämän jalkoihin takan lämmittäessä kasvoja rauhoittavasti. Hetken oli rauhallisen hiljaista sateen ropistessa kattopeltiin ja Kaamos nuokkui uneen puhelin kädessään.

Voimakas väläys ja pamaus repi maagin ylös ja tämä ponnahti seisaalte säikähtäneenä. Salaman saattelemana pihalle putoili puunkappaleita ja maagi riensi ikkunan ääreen. Ulkona oli vain kelmeä kuunvalo, sadekin oli lakannut. Kuinka kauan hän nukkui? Kaamos katsoi taas kännykkäänsä, mutta se oli sammunut. Oliko hän odottanut viestiä joltakulta? Maagin mieleen ei tullut mitään, joten tämä sivuutti ajatuksen olankohautuksella. Hiljaisuuden täytti Pyryn vaimea murina. Koira seisoi korvat luimussa kuono ovea kohti ja näytti olevan varuillaan. Kului ikuisuudelta tuntuva tovi kunnes joku koputti oveen.